lauantai 1. marraskuuta 2014

Perillä West Palm Beachilla

Lennot Miamiin sujui loistavasti Air Berlinillä. Palvelu olimahtavaa ja kahden ruoan lisäksi saimme myös pientä snacksia lennon alussa. Suuri osa porukasta nukkui myös lennolla, Lucas jopa 4 tuntia.
Perillä Miamissa olin kuulopuheiden perusteella varautunut parin tunnin jonoon maahantulohaastattelussa, mutta tiskit olivatkin tyhjät! Autovuokraamon luukulle olikin sitten pidemmät jonot.
Matka asunnolle West Palm Beachille kesti todella kauan. Oli valtavat ruuhkat. Ei auttanut viisi kaistaa molempiin suuntiin, vaan silti suurin osa matkasta madeltiin ruuhkassa, välillä lähes liikenne seisten.

 

Lopen väsyneenä pääsimme perille ihanalle asunnolle. Osa lähti läheiseen Publixiin ruokaostoksille. Iltapalan jälkeen tulikin uni silmään heti.


Ensimmäinen lomapäivä alkoi altaalla loikoilulla ja uimisella. Lounastauon jälkeen oli tarkoitus mennä takaisin aurinkoon, mutta kaatosade muutti suunnitelmat. Osa porukasta istui sateessa kuumassa porealtaassa, osa pelasi sateessa tennistä.
Lopulta päätimme lähteä suihkun kautta ajelulle ja shoppailemaan. Nina lähti isompien poikien kanssa rannalle. Loput lähdimme ajelulle aluetta katselemaan. Nähtiin upeita isoja veneitä, mahtavia luxustaloja jne.


Lopulta päädyimme West Palm Beach Outlettiin. Oli Halloween ilta, joten pitihän meidänkin käydä asut ostamassa pienimmille. Outlet alueella he kiersivät muiden lasten tavoin karkkia keräämässä. Hauskaa oli! Shoppailukin tuli aloitettua jo. Pääasiassa kenkiä ja Gapin huippuhyviä huppareita lähes jokaiselle.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti